Osanotto- ja suruvärssyt

Päättyi pitkä kaari elon,
väsynyt on saanut levon.
Nuku unta rauhaisaa.
Pohjaan sydäntemme
kätkemme kyyneleemme,
ikävän ainaisen.		         

 Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
Herposi käsi
auttava, antava,
huoltemme kantaja.
Kiitos kaikesta.

Kaikki elon siteet
kerran katkeaa,
muistojen kauniit kiteet
ainiaaksi jää.

Herra, kädelläsi uneen painat pään,
kutsut ystäväsi lepäämään.
Käsi minut kantaa uuteen elämään,
ikirauhan antaa, valoon jään.

Vuosista kaikista sua kiitän vielä,
muistoista rakkaista yhdessä
käydyllä tiellä.

 
Surun kyynelten
lävitse loistavat
onnellisten muistojen
kultaiset säteet.
Me muistamme äitiä siunaten,
elit kaikkesi antaen, uhraten,
unes olkoon kaunista pyhää.
Et ole ikiunessa, et ole poissa,
olet tuhat tuulta puistikoissa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellolla,
olet henkäys rakkaasi poskella.
On kotipiha tyhjä ja hiljainen
ei kuulu askelees poluilta sen.
Sinä aina autoit ja ahersit
ja paljosta huolta kannoit.
Sua kiitämme äitimme kaikesta
ja siunaamme muistoas kaunista.
Jäi ahkera työsi muistoksi meille
hyvän sydämes ohjeet elämän teille.
Sä aina muistit ja huolta kannoit,
et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit.

Hiljaa sulle hauta luodaan,
hiljaa sinne lasketaan,
hiljaa sitten hautakumpu
kyynelillä kastetaan.
Emme unohda muistoas kaunista,hyvää,                         
viime leposi olkoon rauhaisaa syvää.

Vaikka puhdasta kultaa sydän ois,
se kuitenkin uupuu ja sammuu pois.
Vain muistot ja rakkaus jäljelle jää.
Kuka uskoa vois,
tuli vuorosi sun lähteä pois.
Soi kutsu taivaan niin yllättäen
sen edessä nöyrymme vaieten

Koskaan ei tiedä,
onko aikaa paljon vai vähän.
Yhtäkkiä vain huomaa,
se päättyi tähän.
Kun sammui sydän läheisen,
on aika surun hiljaisen.

Jokainen lähtö voi olla viimeinen,
jokainen hyvästijättö ikuinen.

Soitteli tuuli jo kauan meille
surun viestiä hiljalleen,
katseli aikaa elämän Herra,
kutsui pois sairaan ja väsyneen.

Aamun tullen sydän sammui.
Loppui vaivat maalliset.
Kauniit muisot meille jäivät.
Suru suuri sanaton.

Kun luojamme niittää kypsää viljaa
ja noutaa matkaajan väsyneen,
kun sydän lämpöinen sammuu hiljaa,
oisko aihetta muuhun kuin kiitokseen.
Väsymys tuli kuin hiipien hiljaa
vei voimat ja unen antoi.
Se taittoi sukumme vanhinta viljaa
pois rakkaamme luokseen kantoi.

Nyt iltakello lyö ja
päättyi pitkä päivätyö.
Lepoon hyvään suloiseen,
Herra kutsui väsyneen.
Vei kotiin Herra jo uupuneen,
elon pitkä kulkea antoi.
Otti syliinsä vanhan ja väsyneen,
hänet rauhan ranhan kantoi.

Hauras hellä ihmissydän
uupui mielin väsynein
antoi hyvä päivä tietä
kantoi kotiin eksyneen.
Kauniina nauhana vuosien päivät
helmenä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis,
helmist' ei yhdenkään kadota sallis.

 Ylös