Osanotto- ja suruvärssyt
Päättyi pitkä kaari elon, väsynyt on saanut levon. Nuku unta rauhaisaa. Pohjaan sydäntemme kätkemme kyyneleemme, ikävän ainaisen. |
Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin, |
|
Herposi käsi auttava, antava, huoltemme kantaja. Kiitos kaikesta. |
Kaikki elon siteet |
|
Herra, kädelläsi uneen painat pään, |
Vuosista kaikista sua kiitän vielä,
|
|
Surun kyynelten lävitse loistavat onnellisten muistojen kultaiset säteet. |
Me muistamme äitiä siunaten, elit kaikkesi antaen, uhraten, unes olkoon kaunista pyhää. |
|
Et ole ikiunessa, et ole poissa, olet tuhat tuulta puistikoissa, olet valon välke aallokossa, olet timantti hankien loistossa. Et jättänyt meitä, et ole vaiti, olet lintujen laulu taivaalla, olet kuiskaus viljapellolla, olet henkäys rakkaasi poskella. |
On kotipiha tyhjä ja hiljainen ei kuulu askelees poluilta sen. Sinä aina autoit ja ahersit ja paljosta huolta kannoit. Sua kiitämme äitimme kaikesta ja siunaamme muistoas kaunista. |
|
Jäi ahkera työsi muistoksi meille hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit. |
Hiljaa sulle hauta luodaan, |
|
Emme unohda muistoas kaunista,hyvää, viime leposi olkoon rauhaisaa syvää. |
Vaikka puhdasta kultaa sydän ois, |
|
Kuka uskoa vois, tuli vuorosi sun lähteä pois. Soi kutsu taivaan niin yllättäen sen edessä nöyrymme vaieten |
Koskaan ei tiedä, |
|
Jokainen lähtö voi olla viimeinen, |
Soitteli tuuli jo kauan meille |
|
Aamun tullen sydän sammui. |
Kun luojamme niittää kypsää viljaa |
|
Väsymys tuli kuin hiipien hiljaa vei voimat ja unen antoi. Se taittoi sukumme vanhinta viljaa pois rakkaamme luokseen kantoi. |
Nyt iltakello lyö ja |
|
Vei kotiin Herra jo uupuneen, elon pitkä kulkea antoi. Otti syliinsä vanhan ja väsyneen, hänet rauhan ranhan kantoi. |
Hauras hellä ihmissydän |
|
Kauniina nauhana vuosien päivät helmenä jokainen muistoksi jäivät. Elämän päivien ketju on kallis, helmist' ei yhdenkään kadota sallis. |